Jos opiskelijalla on vaikeuksia opiskelussa

Opiskeluvaikeuksien taustalla voi olla monenlaisia syitä. Kyse voi olla samanlaisista asioista kuin kuulevillakin opiskelijoilla; esimerkiksi luki-vaikeus, tarkkaavaisuushäiriö tai oppimisvaikeudet. Kyse voi olla myös opettajan pedagogisista ratkaisuista, jotka eivät ota huomioon näkemiseen perustuvaa oppimista tai tulkkaukseen liittyvistä ongelmista. Joihinkin asioihin tulkki voi vaikuttaa, toisiin ei. Tieto asioista saattaa kuitenkin auttaa tulkkauksessa.
Oppimisvaikeudet
Jos opiskelu on aina tuntunut hankalalta, voi kyseessä olla oppimisvaikeus. Oppimisvaikeutta voi epäillä, jos
- lukeminen on hidasta ja rivit tuntuvat hyppivän paperilla
- kirjoitusvirheet ovat yleisiä
- vieraat kielet tuntuvat vaikeilta
- tekstin tuottaminen on työlästä
- matematiikka on vaikeaa
- oikea ja vasen sekoittuvat
- keskittyminen ja tarkkaavaisuus häiriintyvät helposti
- kartat ja aikataulut tuottavat vaikeuksia
- motoriikka on kömpelöä
Oppimisvaikeuksia voi kuntouttaa vielä aikuisenakin ja opiskelua voi helpottaa monilla pedagogisilla ratkaisuilla. Yksi tavallisimmista on pidennetty vastausaika kokeissa.
Suomen kieli ei ole äidinkieli
Suomen kieli on viittomakielisille opiskelijoille toinen kieli, jonka opiskelu alkaa usein vasta koulussa. Jotkut viittomakieliset ovat täysin kaksikielisiä, joillekin suomen kieli on todella vaikeaa. Tämän tiedostaminen on joskus yllättävän vaikeaa.
Jos opiskelijan suomen kielen sanavarasto on pieni, tekstien lukeminen on vaikeaa ja kirjoittaminen todella hankalaa. Entä sormittaminen – tulkin kannattaa miettiä minkä verran käyttää sormituksia tällaisen opiskelijan kohdalla.
Viitottu tentti tai esitelmä voi olla yksi pedagoginen ratkaisu. Tällöin opettajan pitäisi ymmärtää, että hän arvioi vain kuulemansa esityksen asiasisällön; ei suomen kieltä, joka on tulkin tuottamaa. Tulkki voi vinkata asiasta opettajalle, jos tuntuu, ettei tällä ole selvää käsitystä asiasta.
Tulkattu opiskelu on vaativaa
Tulkattu opiskelu vaatii opiskelijalta paljon. Monelle nuorelle opiskelutulkkaus on ensimmäisiä itsenäisiä tulkin käyttökokemuksia. Esimerkiksi jos nuori on käynyt peruskoulun kuurojen koulussa, hän on tottunut visuaaliseen opetustapaan ja pieneen ryhmäkokoon. Opiskelutulkkaus on ehkä ensimmäinen opiskelukokemus isossa ryhmässä, jossa opetus on suunniteltu kuuleville ja jossa joutuu ottamaan uudella tavalla vastuuta omasta opiskelustaan.
Tilanne voi olla uusi kaikille: opettajalle, opiskelijalle ja tulkille. Kannattaa olla avoin ja keskustella ongelmista, toiveista ja kysymyksistä. Opettajalla on tietysti vastuu opettamisesta, tulkilla tulkkaamisesta ja opiskelijalla opiskelusta.
Opiskelutekniikka
Ehtiikö opiskelija kirjoittaa muistiinpanoja? Ehtiikö opiskelija lukemaan tekstin kalvolta ja katsomaan tulkkausta? Jos ei ehdi, asiaan puuttuminen on ensisijaisesti opiskelijan vastuulla. Toisaalta voi ajatella, että tulkki on oman alansa ammattilainen - ehkä ainoa joka huomaa tilanteen. Opettaja ei välttämättä huomaa koko asiaa ja opiskelija voi ajatella, että hänessä itsessään on jotain vikaa tai että tulkki ei ole riittävän hyvä, vaikka kyseessä olisikin opiskelutekniikan ongelma.
Varsinkin jos opiskelija on hyvin nuori, hän ei välttämättä osaa puuttua tilanteeseen millään tavalla. Tulkkina voi keskustella asiasta opiskelijan tai opettajan kanssa. Opettaja voi ehkä antaa tekstit monisteena tai opiskelukaverit voivat auttaa muistiinpanojen kanssa.
Pedagogiset ratkaisut
Paraskaan tulkki ei voi ratkaista kaikkea pelkästään tulkkausratkaisuin. Opettajan opetustyyli ja –tapa vaikuttavat paljon siihen, miten opiskelu sujuu. Opetus on suunniteltu kuuleville eikä siis välttämättä etene visuaalisesti loogisessa järjestyksessä tai ota huomioon pelkästään näön varassa tapahtuvaa oppimista. Opettaja esimerkiksi näyttää kalvoa ja puhuu muuta asiaa yhtä aikaa. Opiskelija ei ehdi katsoa molempia.
Tulkkina voit keskustella opettajan kanssa, mikäli sinulle tulee mieleen jotain, mikä saattaisi parantaa viittomakielisen tai kuulovammaisen opiskelijan oppimista. Vaikka oletkin ”vain” tulkki, saatat olla ainoa joka näkee tilanteeseen ratkaisun. Opettaja voisi pitää katselutauon, näyttää ensin ja puhua sitten, antaa materiaalin opiskelijalle etukäteen jne.
Onko opiskelija päässyt mukaan opiskelukavereiden joukkoon?
Yhdessä opiskelu on mukavampaa kuin yksin puurtaminen. Tulkkia käyttävän opiskelijan kannattaa ottaa kontaktia opiskelukavereihin itse alusta asti. Opiskelija ja/tai tulkki voi kertoa opiskelukavereille esimerkiksi tulkkauksesta ja viittomakielestä. Opiskelukavereille kannattaa kertoa, miten opiskelijan kanssa voi kommunikoida ilman tulkkia ja miten käytetään tulkkia. Heille voi myös opettaa vaikkapa sormiaakkoset ja muutamia viittomia.
”Minun jaksamista auttoi se, että opiskelukaverit otti minut joukkoonsa tosi hyvin. Yksi opetteli viittomaankin. Jos olisin jäänyt yksin, en varmaan olisi jaksanut opiskeluja loppuun asti. Meillä oli mahtava yhteishenki.” (opiskelija)
Tulkki ja opiskelija voivat yhdessä sopia kuka kertoo, milloin ja mitä asioita. Jos opiskelija on nuori tai arka, voi tulkki ottaa aktiivisemman roolin. Tulkin työhönhän kuuluu tiedottaminen ja tulkin käyttöön opastaminen.
Opiskeluala voi olla uusi ja haasteellinen tulkille
Jos tulkki on vastavalmistunut, voi opiskelutulkkauksen tempo ja uusi sanasto tuottaa vaikeuksia. Opiskelijalla ei todennäköisesti ole tietoa suomenkielisistä termeistä, saati niitä vastaavista viittomista, sen enempää kuin tulkillakaan.
Viittomia syntyy vähitellen ja tulkin taidot karttuvat. Keksikää uusia viittomia yhdessä opiskelijan kanssa. Kannattaa myös kysellä muilta, jotka ovat opiskelleet tai tulkanneet samaa alaa. Ole kärsivällinen ja anna itsellesi aikaa. Keskustele opiskelijan kanssa ja hae tukea kollegoilta.

