Tulkkien koulutus

Opiskelutulkit ovat yleensä viittomakielen tulkin tai kirjoitustulkin koulutuksen saaneita henkilöitä. Viittomakielen tulkiksi voi opiskella Humanistisessa ammattikorkeakoulussa (HUMAK) Kuopion ja Helsingin kampuksilla sekä Diakonia-ammattikorkeakoulussa Turussa. Koulutus on 240 op laajuinen ja kestää neljä vuotta.

Viittomakielen tulkkien koulutuksessa opiskellaan muun muassa suomalaista viittomakieltä, kääntämistä ja tulkkausta sekä suomen kieltä ja viestintää. Osa tulkeista opiskelee myös eri kuulovammaisryhmien tarvitsemia kommunikaatiomenetelmiä ja he voivat toimia valmistuttuaan esimerkiksi kuurosokeiden tai kuuroutuneiden tulkkeina.

Valmistuttuaan viittomakielen tulkit voivat työskennellä muun muassa kuntien tulkkikeskuksissa, tulkkiyrityksissä, yksityisyrittäjinä ja free lancereina. Työ vaihtelee asioimistilanteista oppilaitoksissa tapahtuvaan tulkkaukseen, viittomakommunikaation opetuksesta laskutukseen ja muihin paperitöihin.

Kirjoitustulkeillakin on usein viittomakielen tulkin koulutus. On myös mahdollista suorittaa kirjoitustulkkauksen opinnot erikseen. Koulutusta järjestää Kuuloliitto.

Lähteitä